Heimo Films työnantajana

Heimon kulttuurissa korostuvat avoimuus ja tiimityö. Tutustu Heimo Filmsiin työnantajana ja katso avoimet paikkamme tai jätä avoin hakemus!

Heimossa vallitsee avoin ja aidosti tiimihenkinen yrityskulttuuri, jossa luottamus on keskiössä. Heimossa luotamme työntekijöihimme, ja he voivat luottaa Heimoon. Menestymme yhdessä tiiminä, autamme toinen toistamme. Jokaisella heimolaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja loistaa omilla vahvuuksillaan.

Yllä näet Heimo Filmsin virallisen työnantajalupauksen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Heimo on kuin kaveriporukka, joka työskentelee yhdessä niin yhteisten kuin yksilöidenkin unelmien eteen. 

Yrityksemme on verrattain pieni, joten turhaa hierarkiaa ja byrokratiaa, ”me vastaan nuo”-asetelmaa tai kyttäilyä ei tahdota syntyvän, vaan jokainen heimolainen voi antaa palautetta toiselleen ja luottaa työkaveriin, saa apua pyydettäessä, ja ansaitsee kiitosta ja kunnioitusta työstään, oli toimenkuva mikä tahansa.

Tarjoamme runsaasti vapautta hoitaa työt parhaiten itselleen sopivalla tavalla, mutta vapauteen kuuluu luonnollisesti myös vastuu. Jokainen heimolainen pääsee näkemään työnsä vaikutukset kokonaisuuteen esimerkiksi viikottain koko porukalla läpikäytävien talouslukujen ja projektietenemisen, ja kvartaaleittain käytävien isompien, OKR-malliin perustuvien tavoitteiden kautta.

Heimon yrityskulttuurin erityispiirteisiin kuuluu mm. oppimissopimus, joka tarkoittaa käytännössä kiteytettyä tarinaa elämän siihenastisista käännekohdista, tavoitteista ja haaveista. Jokainen heimolainen kirjoittaa ja esittää muille oppimissopimuksen muodossa juuri niin paljon, kuin itse haluaa avata. Tällä luodaan pohja molemminpuoliselle luottamukselle, yhdessä tekemiselle, avoimuudelle ja yhteisöllisyydelle.

Heimon yrityskulttuurissa haluamme korostaa...

Millaista heimossa työskentely on?

Työntekijäkokemuksia

Työharjoittelu Heimolla oli Lauran mukaan antoisa.
Veeti 2 vuotta Heimolla
Blog Banner for Website Content
sami_blogi

Millaista Heimossa työskentely on?

Heimossa voit työskennellä esimerkiksi myynnin, markkinoinnin, videotuotannon tai yrityksen hallinnon tehtävissä.

Vastuuta on tarjolla niin paljon kuin suinkin vain haluat ottaa, ja jokainen heimolainen pääsee osallistumaan yrityksen arjen kehittämiseen. Teemme töitä yhtenä tiiminä, yhteisen tavoitteen eteen ja pääset vaikuttamaan ja näkemään vaikutuksesi tavoitteeseen konkreettisesti arjessa.

Meille työyhteisö tarkoittaa ihan oikeasti yhteisöä. Jos siis haet vain ja ainoastaan työpaikkaa, tämä ei välttämättä ole sinulle oikea paikka. Meillä on lupa kertoa avoimesti elämän suurista ja pienistä asioista, meitä kiinnostaa mitä työkaverille kuuluu myös työn ulkopuolella, ja heimolaiset tykkäävätkin viettää myös vapaa-aikaa yhdessä.

Vapaa-aika onkin meille tärkeää, ja tiedostamme sen merkityksen paitsi kokonaisvaltaiselle hyvinvoinille, myös työteholle. Pyrimme pitämään liiallisen suorittaja-moodin aisoissa, läpänheitto työn lomassa on enemmän kuin sallittua, ja taukoja rytmittävät kivasti aulatilan darts-taulu ja retrohenkeä uhkuva PS2-konsoli.

Tämän tunteen pyrimme välittämään myös asiakkaille. Ja onhan yhdessä onnistuminen nyt paljon siistimpi tunne kuin yksin, vai mitä?

Kannustamme oman osaamisen kehittämiseen ja omassa roolissasi pystyt vaikuttamaan siihen, millainen työnkuvastasi lopulta yrityksessä muodostuu.

Heimon henkilöstöedut

Hyvin joustavat työskentelytavat

Heimossa voit työskennellä melkoisen joustavasti, kuitenkin tietysti siten, että sovituista yhteisistä tapaamisista, kuvauksista ja muista menoista pidetään kiinni. Työaika on joustava, emmekä kyttää kellokortin kanssa koska saavut tai lähdet, kunhan hommat tulee hoidettua laadusta tinkimättä. Jos viikon tehtävät on hoidettu torstaina, on vaikkapa perjantaina mahdollista pitää päivystävää vapaata.

Lisäksi tarjoamme etätyömahdollisuuden kaikille heimolaisille (pl. tietysti kuvaukset jotka vaativat läsnäoloa, ja yhteiset kvartaalipäivät!)

Puhelinetu

Tarjoamme kaikille heimolaisille mieluisan työpuhelimen sopivasta hintaluokasta. Voit päättää, tahdotko erillisen työnumeron vai käyttää nykyistä numeroasi.

Vapaa-ajan vakuutukset

Heimo tarjoaa henkilöstölle vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka kattaa harrastukset ja liikunnan vapaa-ajalla.

Yhteinen tekeminen työajalla ja sen ulkopuolella

Järjestämme joka kuukausi yhteisen aktiviteetin, joka pidetään työajalla, yleensä joku arki-iltapäivä. Aiemmin on pidetty mm. leffailtaa, käyty pelaamassa pipolätkää tai katukorista, pelattu lautapelejä ja askarreltu unelmakarttoja. Pääset halutessasi järjestämään mieleisesti aktiviteetin koko porukalle!

Joka vuosi, yleensä keväisin, käymme yhdessä Heimon mökkiviikonlopun vietossa, jossa on ohjelmassa rentoa yhdessäoloa, aktiviteettia, ruokaa ja juomaa ja yleensä uusien heimolaisten oppimissopimusten esittämiset. Vuoteen mahtuu myös muita yhteisiä tapahtumia, kuten syksyn kickstart, pikkujoulut ja Koko Heimon Pikkujoulut, jossa juhlimme mennyttä vuotta ja samalla Heimon syntymäpäivää yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa!

Rauhaisa joulun vietto ja vuodenvaihde

Pidämme vuosittain joulun välipäivien ajan kioskin kiinni, eli joulun ja uuden vuoden välinen aika on vuosittain palkallista vapaata. Tämä vapaa ei myöskään kuluta vuosilomapäiviä, vaan tulee niiden päälle.

Mahdollisuus vuokrata kalustoa edullisempaan hintaan

Heimon kuvauskalustoa ja studiota on on mahdollista vuokrata myös omiin projekteihin. Harrasteprojekteihin henkilöstö voi lainata kalustoa maksutta, kaupallisiin projekteihin vuokraamme kuvaustarvikkeita alennettuun hintaan.

Arvomme

HEIMO - Yhteisöllisyys

Heimo on oikeasti Heimo, jossa työskentely nojaa tiimityöhön. Lisäksi Heimo on yksi suuri yhteisö, jonka jäseniä ovat myös kaikki asiakkaamme ja kumppanimme. Asiakkaamme menestys on meillekin ilon aihe, ja kunnioitamme jokaista yhtenä meistä. Tervetuloa osaksi Heimoa!

PÄÄLLIKKÖ - Asenne

Heimolaisuuteen kuuluu tietynlaisen asenne, sellainen pieni pilke silmäkulmassa. Pyritään olemaan joka päivä hieman parempia, ja onnistumisia on lupa tuulettaa. Jokainen heimolainen on päällikkö!

Heimo on oikeasti Heimo, jossa työskentely nojaa tiimityöhön. Lisäksi Heimo on yksi suuri yhteisö, jonka jäseniä ovat myös kaikki asiakkaamme ja kumppanimme. Asiakkaamme menestys on meillekin ilon aihe, ja kunnioitamme jokaista yhtenä meistä. Tervetuloa osaksi Heimoa!

Heimolaisuuteen kuuluu tietynlaisen asenne, sellainen pieni pilke silmäkulmassa. Pyritään olemaan joka päivä hieman parempia, ja onnistumisia on lupa tuulettaa. Jokainen heimolainen on päällikkö!

NUOTIO - Kasvu

Heimo tähtää kasvuun yrityksenä, auttaa asiakkaita kasvamaan ja pyrkii kasvattamaan koko videotoimialan markkinaa Suomessa. Samoin peräänkuulutamme myös heimolaisiltamme halua kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Lisätään yhdessä klapeja tuleen ja mennään kohti menestystä!

POLKU - Kokemukset

Kokemukset ovat toimintamme ytimessä:

1. Tärkeimmät tuotteemme ovat kokemuspohjaiset videot.
2. Tahdomme tehdä kuvauspäivistä mieleenpainuvia kokemuksia asiakkaillemme.
3. Haluamme tarjota parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen!

Heimo tähtää kasvuun yrityksenä, auttaa asiakkaita kasvamaan  ja pyrkii kasvattamaan koko videotoimialan markkinaa Suomessa. Samoin peräänkuulutamme myös heimolaisiltamme halua kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Lisätään yhdessä klapeja tuleen ja mennään kohti menestystä!

Kokemukset ovat toimintamme ytimessä:
1. Tärkeimmät tuotteemme ovat kokemuspohjaiset videot.
2. Tahdomme tehdä kuvauspäivistä mieleenpainuvia kokemuksia asiakkaillemme.
3. Haluamme tarjota parhaan mahdollisen työntekijäkokemuksen!

Tervetuloa Heimoon!

Avoimet paikat

Meillä ei ole tällä hetkellä avoimia paikkoja. Voit kuitenkin jättää avoimen hakemuksen ja kertoa tarkemmin osaamisestasi.
Täytä samainen lomakkeen myös, jos olet hakemassa työharjoittelupaikkaa.

Avoin hakemus

Tästä pääset täyttämään avoimen hakemuksen, jos kiinnostuksesi kohteita vastaavia tehtäviä ei tällä hetkellä ollut tarjolla tai haet esimerkiksi työharjoittelupaikkaa. Vastaamme kaikkiin hakemuksiin!

Tällä sivulla voit lähettää hakemuksen, CV:n ja muut liitetiedostot itsellesi parhaalla tavalla. Jokaista kohtaa ei tarvitse täyttää, vaan voit viimeistellä hakemuksesi sinulle sopivimmalla tavalla.

Kiinnostuitko
työskentelystä Heimolla?

Haluaisitko jatkaa keskustelua puhelimitse, etäpalaverissa tai vaikkapa lounaan merkeissä?

Ota yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö oheisen lomakkeen kautta.