Heimo Films

Haastattelumuotoinen rekrymarkkinointi: Kerro ainakin nämä 3 asiaa

Rekrytointi on nykyään yhä enemmän verrattavissa myyntityöhön, ja samaan tapaan kuin asiakasmarkkinointi tukee myyntiä, on monikanavainen, laadukas ja houkutteleva rekrymarkkinointi noussut olennaiseksi osaksi rekrytointiprosessia.

Yksi suosittu ja käytetty rekrymarkkinoinnin keino ovat työntekijöiden haastattelut, joita voidaan toteuttaa esimerkiksi teksti- tai videomuotoisina. Haastattelussa työntekijälle esitetään kysymyksiä, joihin tämä vastaa omin sanoin ja mahdollisimman rehellisesti. Työntekijähaastattelut ovat verrattavissa esimerkiksi myynnin tukena käytettäviin asiakasreferensseihin ja -tarinoihin.

Tekstimuotoinen haastattelu voidaan upottaa esimerkiksi verkkosivuille, rekrysivuille, työpaikkailmoituksen liitteeksi, julkaista blogitekstinä tai hieman lyhennettynä jakaa vaikka somessakin. 

Videomuotoinen haastattelu voi sitten olla hyvinkin monikäyttöinen ja -kanavainen rekrymarkkinoinnin ratkaisu, riippuen kuinka se toteutetaan. Videon ei kannata missään tapauksessa olla myöskään pelkkä puhuva pää, vaan sitä voidaan elävöittää kuvituskuvalla esimerkiksi työntekijän arjesta, grafiikoilla ja taustamusiikilla.

Tässä blogitekstissä esittelemme kolme osa-aluetta, joita kannattaa käsitellä rekrymarkkinointia varten tehtävässä työntekijähaastattelussa, formaatista riippumatta!

1. Työntekijät esittely

Työntekijät, eli ihan tavalliset ihmiset kiinnittävät yllättävän tehokkaasti katsojien huomiota esimerkiksi somefeedissä. Työntekijän esitteleminen on tärkeää myös siksi, että sen avulla haastateltavasta luodaan inhimillinen kuva, ja rekrymarkkinoinnin kohderyhmä voi löytää samaistuttavuuspisteitä itsensä ja haastateltavan välillä. Tällöin tämän on helpompi nähdä myös itsensä kenties vastaavassa positiossa yrityksessä. Esimerkiksi savolaisen huomio herää kummasti, kun tämä kuulee yht’ äkkiä kotoisaa savon murretta! 

Tässä kohdassa voidaan myös tuoda esille sitä, miten työpaikka auttaa tai on jo auttanut häntä kohti henkilökohtaisia uratavoitteitaan, tai avata haastateltavan aiempaa työ- ja koulutustaustaa. Moni hakija kun saattaa esimerkiksi ajatella aivan turhaan, ettei hänellä ole riittävää pätevyyttä pestiin, jollainen käsitys voidaan korjata tätä kautta helposti.

Esittelyä ei kannata kuitenkaan missään nimessä tehdä tylsästi. Jatkuvasti nopeutuvassa maailmassa katsoja ei jaksa kuunnella tai lukea pitkiä selostuksia, jossa henkilö kertoo nimensä, tarinoi taustastaan, ja muuta vastaavaa. Haastattelusta on syytä nostaa esiin ne kiinnostavimmat jutut, varsinkin heti videomuotoisen työntekijätarinan alussa, ikään kuin koukkuna.

2. Yrityksen esittely

Mielenkiintoisen ja aidon persoonan kautta haastattelua on hyvä ohjata yritykseen, jonka rekrymarkkinoinnista on kyse. Avainasemassa uskottavan työntekijähaastattelun rakentamisessa on, että haastateltava työntekijä saa vastata kysymyksiin rehdisti omin sanoin ja omiin kokemuksiinsa pohjautuen, ei ohjatusti tai varsinkaan brand bookista tai muusta lainatuilla fraaseilla.

Tämä osio voi olla jopa koko haastattelun tärkein, sillä siinä tuodaan esiin työntekijän aitoja kokemuksia ja mielikuvia yrityksestä työnantajana, hänen omasta näkökulmastaan. Haastateltavaan samaistunut henkilö pohjaa myös oman käsityksensä yrityksestä helposti näille kommenteille.

Tämä osio voi myös auttaa sinua sisäisesti, esimerkiksi rekrymarkkinoinnin suunnittelussa yleisesti, ja tarjota muuten mielenkiintoisia ja uusia näkökulmia Sinulle yrityksen johdossa. Se voi helpottaa myös oman, aidon työnantajabrändisi löytämistä ja kertoo rehdisti, kuinka perillä työntekijät ovat vaikkapa yrityksen arvoista. Onko viestinnässä tai sitten itse tekemisessä jotain petrattavaa?

3. Työn esittely

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, haastattelua ohjataan käsittelemään itse positiota ja työtehtäviä, joissa työntekijä työskentelee. Tekijä kertoo tehtävistään ja kokemuksistaan mahdollisimman konkreettisella tasolla, jolloin tarjotaan informaatiota, miltä tämän työarki näyttää ja toisaalta myös, millaisesta osaamisesta työssä on hyötyä.

Resurssien puitteissa työntekijähaastatteluja kannattaa toteuttaa useampia, eri tehtävissä työskentelevistä ihmisistä. Tällöin rekrymarkkinoinnissa voidaan hyödyntää aina kulloinkin hakuun tulevaan pestiin sopivia materiaaleja, jotka kertovat juuri kyseisestä työtehtävästä.

 

Olemme koonneet kunkin edellä esitellyn otsikon alle sopivia apukysymyksiä, joita kysyä työntekijähaastattelussa. Kysymykset pääset lataamaan itsellesi alta  30+3 kysymystä rekrymarkkinointiin -oppaasta.

Kaipaatko jeesiä rekryvideoiden kanssa? Anna meidän auttaa!

Palveluvalikoimaamme kuuluvat Rekryboosti-videot, jonka toteutuksen voit tilata vaikka suoraan verkkokaupastamme!

Vaihtoehtoiseseti voit jättää tarjouspyynnön tai laittaa suoraan viestiä myyntitiimillemme, niin saadaan hommat alulle sitäkin kautta! 🔥