Heimonuotiolla: Kelit kylmenevät, nuotion loimu voimistuu

Tervetuloa taas Heimonuotiolle, uuden blogin pariin!  🔥

Viimekertaisessa blogissa mehusteltiin muutolla uusiin toimitiloihin, ja nyt on päästy asettumaan ja muovaamaan uutta arkea kuukauden päivien ajan. 

Nyt arki on saatu rullaamaan, prosessit ja käytänteet suurin piirtein selviksi (vaikka postilaatikko oli pitkään hukassa!) ja kaikki löytäneet vähitellen oman paikkansa. Lyhyen otannan perusteella ainakin työrauha on parantunut, mikä on ehdottoman kova juttu kasvavalle yritykselle, avokonttorin jälkeen!

Projekteja pihalle lähes liukuhihnalta

Jos juostiin elokuussa pitkin Suomea kuvaamassa, koostui tuotantotiimin syyskuu pitkälti editointityöstä ja projektien valmiiksi saattamisesta. Mukaan mahtui kuitenkin luonnollisesti myös uusien videokokonaisuuksien suunnittelupalavereita ja tietty myös muutama kuvauspäivä. 

Syyskuun kuvauksissa korostuivat isommat, käsikirjoitetummat ja suunnitellummat kokonaisuudet, joita toteutettiin poikkeuksellisesti useamman hengen tiimin voimin, ja mukana oli myös esimerkiksi näyttelijöitä ja maskeeraaja. Hommat sujuivat myös näissä todella kivasti ja positiivista palautetta saatiin vähän joka suunnasta, muuntautumiskyky ja yhteistyö siis kantavat! 🔥

Kun työtä riittää, on työn organisointi ehdottoman tärkeää. Myös tässä otettiin tuotannossa sisäisesti paljon steppejä eteenpäin, josta erityisesti tuotantopäällikkö Karel ansaitsee kredittiä. Kehitys kehittyy!

Isoin odotuksin loppuvuoteen

Samaan aikaan kun tuotannossa saatiin hienolla tahdilla tuotantoja valmiiksi, tuli toisesta päästä uusia projekteja sisään. Myynnillisesti syyskuu näyttäisikin kipuavan tämän vuoden pronssisijalle, ja tahdin ennustetaan vain kiihtyvän syksyn edetessä, kuten aiemmat vuodet ovat osoittaneet.

Tässä kohtaa kiitoksen sana kuuluukin meihin ja videomarkkinoinnin voimaan luottaneille asiakkaillemme: Vaikka taloustilanne ja maailmantilanne muutenkin ovat nyt epävakaita, ei markkinointisatsauksista ole lähdetty tinkimään. Joten, kiitos! 🔥

Perusarjen ohessa Heimo-toimistolla tuttuun tapaan sattui ja tapahtui kaikenlaista! Aihetta juhlaan riitti läpi kuukauden, kun juhlittiin Williamin vuosipäivää heimolaisena, Janin ja Jessen synttäreitä sekä jätettiin harkkansa päätökseensä saaneelle Samille jäähyväiset ja toivotettiin kaikkea hyvää tulevaan.

Lisäksi lanseerattiin Heimon uudistetut verkkosivut, suunniteltiin uutta liiketoimintaa videomarkkinoinnin ympärille (tästä lisää tuonnempana) ja launchattiin markkinointi lokakuun webinaarille! 🔥

Jos olet syystä tai toisesta vielä missannut webinaarimme, joka tuo myynnin, markkinoinnin ja työnantajabrändin ammattilaiset vihdoin yhteiseen keskusteluun saman pöydän ääreen, tsekkaa tämä linkki ja ilmoittaudu mukaan!

Kelit kylmenevät, nuotion loimu voimistuu! Kiitos ajastasi ja palataan taas ensi kerralla! 🔥

Kurkkaa, mitä Heimonuotiolle on aikaisempien kuukausien aikana kuulunut!

heimonuotiolla_marraskuu22_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_loka_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_elokuu22_vaaka
Lue lisää