Skip to content Skip to sidebar Skip to footer

HEIMONUOTIOLLA: Naisellista otetta taloon ja poikkeusoloja

Heimon maaliskuu on saatu taputeltua, ja kyllähän meillä taas tapahtui yhtä sun toista! Isoin juttu oli ehdottomasti uuden työharjoittelija Iiriksen aloittaminen Sammonkadun sydämessä.

Iiris toi Heimoon huikeaa osaamista erityisesti animaatiotuotantoon, minkä lisäksi kyseessä oli firman historian ensimmäinen naispuolinen heimolainen! Mitään kulttuurishokkia ei kuitenkaan olla nähty Iiriksen, eikä myöskään ukonroikaleiden suunnalta, vaan Iiris on päässyt erinomaisesti mukaan porukkaan. Iiris kertoo itse tällaista:

“Olen nyt työskennellyt Heimolla lähes kuukauden, ja paikka on ollut aivan huippu! Minut otettiin vastaan heti hyvin lämpimästi, olen saanut työskennellä mieluisien projektien parissa ja mikä tärkeintä täällä olo on ollut hauskaa! Alusta asti taitoihini on luotettu ja olen päässyt tekemään monenlaisia tehtäviä.

Pääasiassa olen luonut animaatioita firman sisäisiin markkinointitarkoituksiin, mutta olen myös editoinut videoita, luonut Instagram-postauksia, taittanut kaaviota ja luonut nettisivuille kuvakkeita. Tulevaisuudessa varmasti pääsen käsiksi vielä moniin uusiin ja opettaviin projekteihin, joita odotan jo innolla.

Ensimmäinen animaatioon liittyvä asiakasprojektikin on jo starttaamassa, joten Iiriksen osaamisesta pääsevät nauttimaan myös asiakkaamme. Jos sulla on vastaavia tarpeita, niin Hit us!


Yhteishenki säilyy poikkeusoloista huolimatta

Heikentynyt koronatilanne ja seuranneet suositukset on otettu Heimossa vakavasti. Jo aikaisemmin kuvauksissa on noudatettu turvavälejä, maskisuositusta ja hyvää käsihygieniaa, nyt muutoksia tuli enemmän toimistoarkeen.

Kuun alussa otettiin käyttöön tiukka linjaus, että toimistolle emme ota vastaan lainkaan vieraita, ennen kuin tilanne helpottaa. Lisäksi toimistolla työskentelee kokoontumisrajoituksen mukaisesti kerrallaan maksimissaan kuusi henkilöä, useimmiten vähemmänkin. Onneksi etätyötä tuli harjoiteltua jo koko viime kevät, ja usein työt hoituvatkin jopa tehokkaammin kotiofficelta käsin.

Vaikka kaipuu koko porukalla touhuamiseen on kova, ei koko yrityksen sydämenä toimiva tiimihenki ole ottanut osumaa. Läppä ja meemit lentävät Whatsapp-ryhmässä, onnistumisia on saatu niin myynnin (kaupat) kuin tuotannonkin (erittäin positiiviset asiakaspalautteet) rintamilla.

Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti, lumet ovat lähteneet kovaa kyytiä ja kulman takana häämöttävä kesä herättää toivoa ja tuo hymyn huulille. Jaksetaan siis vielä, ei jätetä kaveria yksin ja mennään kesää kohti! Erinomaista pääsiäistä Heimoperheelle!

Mitä tunteita postaus herätti?
4Hyödyllinen0Opin uutta0Pettymys3Hauska0Hämmentynyt
×

Morjesta!

Kysyttävää? Laita Heimopäällikölle Whatsappia!

× Kyssäreitä? :)