Heimonuotiolla: Pipolätkää, hyvästejä ja vauhdikas startti vuoteen – Heimo Films

Heimo Films

Heimonuotiolla: Pipolätkää, hyvästejä ja vauhdikas startti vuoteen

Vuoden ensimmäinen, yleisesti pisimmältä tuntuvana ja kylmimpänä pidetty kuukausi, eli tammikuu on saatu kirjoihin ja kansiin, mikä tarkoittaa tietysti vuoden ensimmäisiä nokipannukahveja Heimonuotion äärellä!

Heimolla ei kuitenkaan tälläkään kertaa vaivuttu synkkyyteen, vaan nuotio loimusi sydäntalven pimeydessä tuoden valoa ja lämpöä ympärilleen, ja vauhtia ja väriä riitti taas yhden videotuotantoyhtiön tarpeisiin oikein mukavasti.

Paluu lomilta

Pitkiltä joululomilta palattiin toimistolle 3. tammikuuta, joskin vajaalla miehityksellä, kun kansakuntaamme jo pari vuotta kurmottanut pandemia saavutti viimein Heimonkin väen. Taudit on kuitenkin sairasteltu ja toipilaat saatu takaisin riviin, hurraa!

Vuosi käynnistyi pienessä alkukankeudessa, koneita käynnistellen. Myös osa asiakkaista oli vielä lomailemassa, joten hommien eteenpäin vieminen toi jonkin verran haastetta, sekä myynnin että tuotannon osalta. Ensimmäisen viikon jälkeen meno kuitenkin normalisoitui, ja loppukuusta riittikin kiirettä tavoitteiden kuromisessa kiinni. Heimon kasvutavoitteet ovat jälleen tälle vuodelle kovat, ja niistä jäätiin tammikuussa jonkun verran. Perinteisesti vuoden ensimmäinen kuukausi on ollut Heimolle haastava, joten eiköhän tahti tästä taas tuttuun tapaan parane!

Henkilöstössä liikehdintää

Sairastelujen lisäksi Heimon porukassa nähtiin myös muuta liikehdintää. Racce on keskittynyt sovitusti enemmän opintojensa loppuun saattamiseen, joskin on käynyt jeesaamassa toimistolla ja kuvauksissa myös tammikuussa. Williamia ei koko tammikuussa Heimon meiningeissä näkynyt, sillä herra on ollut seikkailemassa kaukomailla. Missä, siitä lisää myöhemmin!

Ehkäpä isoin yksittäinen henkilöstömuutos nähtiin, kun hyvästelimme Iiriksen kuun lopulla. Seitsemän kuukautta Heimossa, ensin harjoittelussa ja sitten palkkalistoilla työskennellyt Iiris keskittyy seuraavaksi kouluhommien loppusuoraan. Kiitokset vielä kerran Iirikselle ja kaikkea hyvää tulevaan!

Pipolätkää päästiin pelaamaan!

Yhden välivuoden jälkeen kulttimaineeseen noussut Pipolätkä päästiin taas pelaamaan Rukalla, ja Heimo oli tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tällä kertaa meidän porukka ei seeprapaidassa pelejä viheltänyt, vaan keskityttiin omaan leipälajiimme, eli video- ja valokuvaamaan tapahtumaa. Tekemiämme matskuja on nähty ja nähdään lisää ihan Viaplayn NHL-lähetyksissä asti, kova juttu!

Kuvaushommien lisäksi Heimolla oli tällä kertaa mukana myös oma joukkue vääntämässä himoitusta Pipolätkän mestaruudesta. Tällä kertaa ei aivan riittänyt, sillä matka tyssäsi alkulohkoon. Pelaaminen oli kuitenkin nousujohteista, sillä avauspäivän tasapelin ja tappion jatkoksi viimeisestä pelistä väännettiin tyylikäs voitto!

Fantastisen hieno tapahtuma, jossa toivottavasti ollaan mukana myös ensi vuonna!

Reissurasitukset on nyt karisteltu pois jaloista, ja katseet kohdistettu tiukasti alkaneeseen helmikuuhun. Tammikuussa saatiin solmittua uusia, mielenkiintoisia videoyhteistöitä ja alulle upeita projekteja, joita lähdetään nyt tiiviillä tahdilla toteuttamaan.

Pysy matkassa Heimon somekanavien kautta, ja laita koodia niin säkin pääset meidän kanssa hommiin!