Syyskuu on vaihtunut lokakuuksi, ja viileän pohjoistuulen tuivertaessa onkin vaikea keksiä parempaa, kuin istahtaminen Heimonuotiolle muistelemaan mennyttä kuukautta, nokipannukahvien tai sitten vaikka Heimo Bissen ääreen (uusi erä tätä herkkua saapui muuten myös syyskuussa).
Syksy on näkynyt merkittävästi Heimon kuvauskalenterissa, ja sekä kuvaus- että editointityötä on päästy painamaan kaikki sylinterit sauhuten. Positiivisena sykkeenä syksy ja lomien loppuminen on näkynyt myös myynnissä: Syyskuu oli myynnillisesti vuoden toiseksi paras!
Uusin vahvistus William on päässyt hienosti mukaan hommiin, ja ottanutkin päivästä 1 alkaen isosti vastuuta erityisesti kuvauskentällä. Tämä onkin ollut merkittävä apu tuotantoon, joka on hieman uudessa tilanteessa nyt, kun osa porukasta on palannut koulun penkille ja työtunnit vähentyneet.
Asiakasprojektien lisäksi syyskuussa panostettiin myös omien matskujen tuotantoon. Näkyvin näistä oli ehdottomasti loppukuusta järjestetty Lisää myyntiä referensseillä -online-koulutus. Kiitos vielä kertaalleen referenssimestari Petri Fagerström, Blue Screen 404 ja kaikki koulutuksen osallostujat!
Aiheeseen liittyen tehtiin myös Lisää myyntiä referensseillä -opas, jonka pääset muuten lataamaan itsellesi täältä.
Virkistystouhuja
Referenssikoulutuksen jälkeen vietettiin pitkästä aikaa yhteistä virkistyspäivää. Matka vei Nokialle mittelemään firman sisäisestä padel-herruudesta turnauksen merkeissä. Jännittävien vaiheiden jälkeen mestariksi selvisivät voitosta voittoon jyränneet Jani ja Racce, jotka kaatoivat jännittävässä, viidenteen erään venyneessä (paras viidestä) finaalissa Williamin ja Karelin tiimin.
Pelien jälkeen vielä ruokailtiin yhdessä, ja taas jaksaa painaa kohti loppuvuotta ja sen tavoitteita!
Syyskuun viimeiselle viikolle saatiin vielä lisäkasvoja toimistolle, kun ysiluokkalainen Eelis oli Heimolla TET:issä viikon verran. Reipas ja taitava Eelis pääsi mukaan kaksiin kuvauksiin, ja lisäksi teki töitä editoinnin parissa. Kiitos Eelikselle, oli huippua kun olit meillä hommissa! 🙂
Heimolaisten touhuja sekä töissä että vapaa-ajalla on päässyt syksyn ajan seuraamaan myös IG Storyn somepäivien kautta. Vielä on muutama tyyppi jäljellä, joten jos Heimo ei vielä ole Instagramissa seurannassa, on nyt korkea aika!