Heimonuotiolla: Videotuotanto rullaa läpi kesän!

Mukavaa perjantaita! Toukokuun kuulumisia päästään lueskelemaan jo hieman etuajassa, sillä tänään Heimon karavaani karauttaa Keski-Suomeen viettämään ansaittua mökkiviikonloppua yhdessä.

Ensin ne ikävät jutut: Toukokuu on ollut hieman yllättäen vuoden hiljaisin myynnin osalta. Tavoitteista jäätiin jonkin verran, mutta uskomme vakaasti, että kyseessä on vain aaltoja valtameressä, ensi kuussa kiritään sitten kiinni!

Myynnin puoleltakin saatiin kuitenkin positiivisia juttuja liikkeelle, kun Jani & Jesse järkkäsivät Lisää myyntiä videoilla -online-koulutuksen. Positiivista palautetta sateli ja oulutuksen jälkeen useampi osallistuja on vaikuttanut kiinnostuvan videoiden mahdollisuuksista ihan uudella tavalla, ja aloittamassa mahdollisesti yhteistyötä myös Heimon kanssa! Mahtia!

Lisäksi Heimon verkkokaupan kautta ostetuista projekteista ensimmäinen on saatu pian maaliin, mikä on omalta osaltaan hieno merkkipaalu ja palkinto sinnikkäälle alan uudistamiselle. Loppukuusta kaupasta saatiin myös jälleen uusi, hieno projekti tehtäväksi!

Sään armoilta selvittiin

Toukokuu oli verrattain ehkä sateisempi ja myrskyisämpi, kuin kuun alku antoi odottaa, mutta kaikki sovitut tuotannot ja kuvauspäivät saatiin vietyä silti maaliin mainiosti. Ripauksella tuuria, asiaankuuluvalla pukeutumisella ja kuvausten fiksulla aikatauluttamisella oli osuutta asiaan.

Sää ei suinkaan hellinyt ainoastaan kuvauksissa, vaan päästiin myös yhdessä irtautumaan toimistoarjesta liikunnan merkeissä. Valmennus 360:n Jenni veti meille juoksutreenin aurinkoisessa Kaupissa, ja kyllähän siinä hikeä saatiin pintaan ja lihakset kipeäksi. Sopivasti n. 5 minuuttia treenin jälkeen alkoi sataa kaatamalla, joten aikataulutus osui jälleen enemmän kuin nappiin.

Jatkoa seuraa tulevana maanantaina, kun päästään huhujen mukaan mökkiviikonlopun raikastamina mäkivetojen ja portaiden ihmeelliseen maailmaan. Kiitos Jenni treenistä, maanantaita innolla odottaen!

Muissa uutisissa, Racce ja Iiris laittoivat nimeä kesätyösopimuspapereihin, joten nyt Heimon kahdeksikko on kesän ajaksi ihan virallisestikin kiinnitetty. Olemme siis auki koko kesän ja tuotantoja valmistuu tasaisen tappavalla tahdilla. Kysele, jos videon teko on kesähelteillä ajankohtaista!

Kiitos lyhyestä hetkestäsi blogillemme, Heimo toivottaa oikein mahtavaa kesää!

heimonuotiolla_marraskuu22_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_loka_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_syyskuu_vaaka
Lue lisää