Leirinuotiolla – kuulumiset maaliskuulta 2020

Voihan korona, voisi maaliskuun tiivistää. Blogissa avaamme tuttuun avoimeen tapaan menneen kuukauden kuulumisia, jotka täyttyvät isoilta osin maailmalla jylläävästä koronavirusepidemiasta ja sen vaikutuksista yritykseemme ja markkinaan.

Maaliskuu lähti käyntiin vauhdikkaasti, kun positiivista pöhinää myynnin puolella pyrittiin jatkamaan ja kehittämään. Tapaamisia ja uusia kontakteja riitti, ja niistäkin iso osa eteni tarjousvaiheeseen.

Olimme myös mukana Sport & Business Seminar -tapahtumassa yhtenä tapahtuman yhteistyökumppaneista. Tuotimme tapahtuman ennakkomarkkinoinnissa ja esityksissä käytettyjä videomateriaaleja. Itse tapahtumapäivänä 11.3. olimme Pakkahuoneella kuvaamassa aftermovieta ja pitämässä ständiä, jossa tarjosimme myös seminaarikävijöille maksutta LinkedIn-profiilikuvauspalvelua.

Iloisissa tunnelmissa menneen seminaarin jälkeen alkoikin myrsky, jollaista ei ole maailmalla hetkeen, jos koskaan, nähty. Torstaina Suomen hallitus kielsi yli 500 katsojan yleisötapahtumat, ja seuraavalla viikolla uusia rajoitteita julistettiin maahamme.

Koronavirus oli levinnyt nopeasti Kiinasta Eurooppaan. Nyt Suomessa vallitsee poikkeustila, jonka myötä koko maa on pysähtynyt lähes koko muun maailman tapaan. Monien yritysten myynti on pysähtynyt käytännössä kokonaan.

Heimo Films on ollut pystyssä tätä kirjoittaessa tasan kolme kuukautta, ja tällaista alkua yrittäjäntaipaleelle ei varmasti osannut kukaan meistä villeimmissä ajatusleikeissäänkään kuvitella. Juuri kun yrityksen perustoiminnot ja rutiinit oli saatu pyörimään, alkoi koko tuntemamme maailman mullistava epidemia, jonka torjumiseksi valtioiden on pitänyt ryhtyä rajuihin toimenpiteisiin.

Meille tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että myynti pysähtyi lähes kokonaan. Kun yritysten tilanne ja tulevaisuus on epävarma, ei kukaan ole halukas tekemään ostopäätöksiä. Epävarmuus kalvaa. Onneksi valtion uusiin linjauksiin kuuluvat myös mittavat tukitoimet yrityksille.

Poikkeusolojen aikana olemme kanavoineet energiaa enemmän oman yrityksen kehittämiseen, strategian läpikäyntiin ja skenaariotyöskentelyyn. Olemme myös siirtyneet Sammonkadun toimistolta etätöiden pariin. Vastaavasti pyrimme edelleen pysymään asiakkaiden mielessä ja kuulumaan ja näkymään somessa. Kun tämä paska on ohi, on tärkeää olla ihmisten top-of-mindissa selviytyäkseen.

Näkymiseen liittyy myös maaliskuun toinen vastoinkäyminen, kun Heimon Instagram-tili katosi mystisesti. Samaan syssyyn katosi myös Heimopäällikkömme Janin Facebook-profiili. Asiaa selvitettiin pitkään, ja nyt olemme päätyneet luomaan uuden IG-tilin. Käy ottamassa seurantaan: https://www.instagram.com/heimo.films/

Kaikesta huolimatta kevätaurinko lämmittää, teknologia mahdollistaa etätyöt ja muutamia kuvauksiakin on edelleen kalenterissa, luonnollisesti asiaankuuluvien hygieniatoimien rajaamina.

Pysykää terveenä, liikkukaa raittiissa ulkoilmassa, kun sitä ei ole ainakaan vielä kielletty, tukekaa paikallisia pienyrittäjiä, peskää käsiä ja pitäkää yhtä.

Kyllä tästä selvitään, yhdessä, heimona!

Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.
– Muumipappa

Veeti Marjamäestä tuli Heimo Filmsin uusi tuotantojohtaja.
Lue lisää
xr:d:DAFs_4jFmos:51,j:2727354517664336048,t:24041511
Lue lisää
blogi_vuosikatsaus
Lue lisää