Leirinuotiolla: Lokakuussa saatiin ilouutisia ja mentiin visiota kohti

Lokakuu Heimo Filmsin Sammonkadun toimistolla lähti käyntiin iloisissa merkeissä, kun tuotantopäälliköstämme Karelista tuli isä. Karelin Alina-vaimo synnytti terveen pojan, ja onnellisten uutisten savumerkit tavoittivat Heimon muun joukon pian.

Karel jäi tietysti välittömästi lyhyelle lomalle ollakseen perheensä kanssa, mikä vaati myös nopeaa reagointia, järjestelyjä ja työtehtävien jakamista. Nyt Karel on palannut edittikoneen ääreen ja hommat rullaavat taas entiseen malliin!

Jos voidaan sanoa, että Heimomme kasvoi yhdellä pikkuisella jäsenellä, kasvoi se lokakuun aikana myös kirjaimellisemmin kohti yrityksen visiota – kohti Suomen yhteisöllisintä videotuotantoyhtiötä.

Heimo otti isoja askelia yhteisöllisyydessä, kun solmimme sopimuksen ensimmäisen freelancer-videotuottajan Rikun kanssa. Näin tiimimme kasvaa, saamme Heimoon uuden jäsenen ja pystymme tuottamaan videoita jälleen tehokkaammin ja nopeammin.

Heimon kiinnostavuus työ- ja harjoittelupaikan hakijoiden keskuudessa jatkui edelleen, ja saimmekin napattua seuraavan harjoittelijan, kun Rasmus tulee taloon tammikuusta alkaen. Seinäjoen AMK:ssa opiskeleva Rasmus tulee työskentelemään erityisesti kuvauksissa kameran varressa ja tuomaan taiteellista perspektiiviä videotuotantoihin.

Yhteisöllisyysajatus ei tietysikään jäänyt rekryyn. Heimoon kuuluvat kaikki asiakkaamme, ja lähdimmekin luomaan yhteisöllisyyttä myös heidän välilleen. Ensiaskeleena LinkedIniin luotiin suljettu Heimo-ryhmä, johon pääsevät asiakkaamme ja muut sidosryhmät. Ohjelmassa on mm. etäkahvitteluja ja hamaassa tulevaisuudessa myös kohtaamisia ja tapahtumia ihan livenä! Verkostoissa on voimaa, ja me tahdomme tuoda koko Heimon yhteen.

Kuukauden aikana tietysti myös kuvattiin ja editoitiin paljon uusia videoita asiakkaidemme kanssa, ja tuotantolinja onkin huutanut punaisella. Lokakuussa kohdistettiin myös katseita isosti ensi vuoteen, suunniteltiin strategioita ja kehitettiin jatkuvien asiakkuuksien mallia.

Erinomaisen hyviä juttuja olivat myös pienet palvelukset vanhalle koulullemme, TAMKin Proakatemialle. Jani ja Jesse kävivät Proakatemian kuukausittaisessa Prosemma-seminaarissa kertomassa Heimosta kärjellä yrittäjyys ja yhteisöllisyys, ja Jani kävi launchaamassa akatemian vuosittaiset Myyntipäivät. Heimon tarina kiinnosti myös muualla, kun kasvuhakkerointitoimisto Uhma kiinnostui Heimon yrittäjätarinasta ja halusi jakaa sen myös omassa blogissaan.

Jos jotain negatiivista pitää hakea, olivat tunnelmat erityisesti loppukuusta hieman kireät. Hommaa oli paljon, päivät venyivät ja välillä ihmisten välillä oli tarpeetonta skismaa. Onneksi Sammonkadun officella on avoin kulttuuri, palautetta saatiin annettua puolin ja toisin ja väännöt selvitettyä. Pääasiassa siis hyvää kuuluu yhä edelleen!

Tästä starttaa vuoden 2020 loppusuora, jolla havitellaan tavoitteita ja rakennetaan pohja seuraavalle vuodelle. Tsemppiä ja valoa marraskuun harmauden keskelle juuri sulle!

heimonuotiolla_marraskuu22_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_loka_vaaka
Lue lisää
heimonuotiolla_syyskuu_vaaka
Lue lisää