NIMITYSUUTISIA: Veeti Marjamäki Heimon uudeksi tuotantojohtajaksi

Veeti Marjamäestä tuli Heimo Filmsin uusi tuotantojohtaja.

Heimo Filmsin tiimissä nähdään henkilöstömuutoksia, kun yrityksen tuotantotiimin johtoon astuu Veeti Marjamäki. Veeti aloittaa tehtävässään maanantaina 6.5.

Veeti oli aikoinaan ensimmäinen Heimoon palkattu työntekijä. Hän tuli Heimoon aluksi työharjoitteluun syksyllä 2020 ja kiinnitettiin yrityksen palkkalistoille heti tammikuussa 2021. Tänä vuonna täyteen tulee siis jo neljä vuotta heimolaisuutta.

– Fiilikset on odottavaiset. Tämä on hieno seuraava askel omalla uralla. Yrityksenä ollaan tehty hienoa kehityskaarta ja on hienoa päästä tuomaan yhä enemmän omaa sulkakynää osaksi tarinan seuraavaa lukua, kommentoi Veeti.

Aikaisemmin tuotantojohtajan vastuuta kantanut Karel Tagel siirtyy omasta aloitteestaan yrityksen operatiivisesta toiminnasta uusiin tehtäviin. Karel on yksi Heimo Filmsin viidestä perustajasta ja jatkaa vastaisuudessa Heimon hallituksessa ja osakkaana.

– Heimon alkutaipaleelta asti ollaan puhuttu osana omistajatahtoa, että ei haluta olla operatiivisesti hamaan tappiin asti mukana, vaan rakentaa homma niin, että voidaan tehdä itsemme jossain kohtaa ”tarpeettomaksi”. Odottavaiset ja innokkaat fiilikset tulevan suhteen. Iso askel tietysti omalla työuralla kun pääsee haastamaan itteään uusissa tehtävissä ja tekemään sitä mikä on vielä entistä enemmän omaa sisäistä intohimoa, Karel kertoo.

– Kolikon kääntöpuolena taas hienoa olla mahdollistamassa Heimossa sisäistä liikehdintää, kun Veeti hyppää mun saappaisiin. Heimo on hyvissä käsissä! 

DSC03771

Onneksi olkoon nimityksestä Veeti, kiitos menneistä vuosista ja kaikkea hyvää tulevaan Karel! 🔥

xr:d:DAFs_4jFmos:51,j:2727354517664336048,t:24041511
Lue lisää
blogi_vuosikatsaus
Lue lisää
Vastuullisuus-cover
Lue lisää