Ykköskvartaali latasi isoja odotuksia ja rohkaisi painamaan kaasun pohjaan

Se on vuoden ensimmäinen neljänneskin jumantsuikka takana! Vastahan sitä jouluvapaiden kuulumisia vaihdettiin, ja nyt onkin jo lumet sulaneet!

Tässä tekstissä ajattelin kerrata Heimon mennyttä ykköskvartaalia, mutta vedetään vielä viime vuosi kansiin ekana, kun se virallinen tilinpäätöskin alkaa olla valmis!

Vuoden alussa kirjoittelin blogin puolella siitä, miten vauhdikas ja vuoristoratamainen meidän 2023 oli. Tästä kaikesta huolimatta, saan ilokseni kertoa, että jälleen kerran tehtiin paremmin kuin viimeksi ja paremmin kuin koskaan: 🔥



Heimon tilikausi 2023 lukuina:


Liikevaihto:
433 000 €

Tilikauden voitto: 14 608 €

Työntekijöitä: 9


Molemmat, liikevaihto ja tulos, ovat Heimon historian parhaat, kippis sille! 😎 Luvut eivät ilmaiseksi tulleet, vaan niiden saavuttaminen vaati kovaa työtä ja välillä epämieluisiakin peliliikkeitä, joten työllä saavutettu tulos lämmittää erityisesti! Samaan hengenvetoon kuitenkin hyvä muistaa, että meidän asettamasta tavoitetasosta ollaan vielä kaukana, ja matkaa on edessä. Meillä on esimerkiksi iso tiimi liikevaihdon tasoon nähden, mutta tämä on alusta asti ollut ihan tietoinen päätös. Halutaan olla valmiita ja pystyä edellen palvelemaan kaikki asiakkaat kun se kasvuloikka koittaa.

Mutta se viime vuodesta, sitten siihen ekaan kvartaaliin!

Jatketaan vielä hiukan talousjutuilla, kun kerran niiden makuun päästiin. Vuoden ekat kuukaudet ovat taloudellisesti olleet meille aina melko haastavia, näin myös tänä vuonna. Meillä erääntyy paljon vuosisopimuksia tammi-helmikuun aikana, ja vuodenvaihteen jäljiltä projektien valmistumisaikataulutkin ovat aina hiukan epämääräisiä. Uusien projektien starttaamisen ja olemassa olevien venymisen vuoksi myöskään liikevaihto ei ollut tavoiteltua tasoa.

OKR:ien (Objectives & Key Results), eli meidän strategiaa arjessa toteuttavien tavoitteiden ja avaintulosten osalta alkuvuoden päätavoitteet painottuivat seuraavasti:

  • Rekrytointiprosessin viimeisteleminen
  • Videomarkkinointitoimiston henkilöstöllisten vaatimusten selvittäminen
  • Asiantuntijasisällön tuottamisen aktivoiminen
  • Tekoälyn mahdollisuuksien arvioiminen Heimon toiminnassa

Tiimit suoriutuivat OKR:ien osalta seuraavasti:

  • Saavutetut tavoitteet: 11 / 15
  • Täytetyt avaintulokset: 47 / 55

OKR:t ovat nykyään ihan tavallinen, jouheva ja luonteva osa meidän arkea, mutta niissä päästään edelleen kehittymään. Q1:ssä me opittiin muutamia juttuja, jotka omalla tavallaan voivat tuntua itsestään selviltä, mutta ovat kuitenkin hyviä muistutuksia. Opittiin, että tavoitteiden asetannassa laatu menee määrän yli, tiukka fokus on parempi. Lisäksi tiimien on hyvä muistaa pyytää apua, jos jokin tavoite ei ota toteutuakseen. Tähän liittyen muistutettiin itseämme myös siitä, että on hyvä reagoida ajoissa, jos tavoitteiden kanssa on tahmeaa. Muuten tavoitteita on ihan turha seurata aktiivisesti, jos se seuranta ei aiheuta mitään toimenpiteitä.

Entistä päällikömpää videotuotantoa


Yksi Q1:n isoimpia asioita oli juuri viime viikolla julkistettu Videopäällikkö. Ja voi pojat miten hienon vastaanoton palvelu on saanutkaan, palataan siihen kohta!

1.3. pidetyssä johtoryhmän palaverissa nuijittiin lopullinen päätös siitä, että Videopäällikkö tullaan julkistamaan kaikelle kansalle huhtikuun alussa. Tästä alkoikin työntäyteinen kuukausi, kun niin myynnissä, markkinoinnissa kuin tuotannossakin tehtiin töitä palvelun viimeistelemiseksi. Tästä koko Heimo ansaitsee selkääntaputuksen, sillä hommat tuli timanttiseksi aikataulussa, ja Videopäällikkö saatiin julki ajallaan, uutukaisten nettisivujen saattelemana. 🔥

Mikä tähän julkaisupäätökseen sitten johti?

Meillä oli päätöksentekohetkellä jo kolme aktiivista asiakkuutta, ja yhden asiakkaan kanssa pilottijakso juuri maalissa. Keskusteluissa asiakkaiden kanssa tuli lisäksi tosi positiivista signaalia: tällaiselle oli oikesti tarvetta. Todettiin siis, että olisi sulaa hulluutta pitää tätä vielä kankaan alla. Käsitys vahvistui entisestään, kun reilun kuukauden aikana kolme asiakasta lisää hyppäsi palvelun pariin.

Heti julkaisuviikolla saatiin kaksi uutta Videopäällikkö-asiakasta, joten Videopäällikkö tuottaa tällä hetkellä Heimolle 16 000 € kuukausittain toistuvaa liikevaihtoa. Tää on Heimon liiketoiminnassa historiallista, ja tulee luomaan aitoja kasvun mahdollisuuksia niin meille, kuin ennen kaikkea meidän asiakkaille (eli heimolaisille)!

Yhteenvetona: Yleisesti ottaen Heimon vuoden 2024 ykköskvartaali oli kaksijakoinen: toisaalta talous ja korkeahko kulutaso liikevaihtoon nähden edelleen haastaa ja taas toisaalta uuden kehittäminen ja sen jo tuoma uudenlainen liiketoiminta antaa todella positiivisia merkkejä tulevasta! 🔥 Hyvä juttu on myös se, että myynnissä päästiin aivan kvartaalitavoitteen tuntumaan (olisko jääty 500 €, alle puoli prosenttia), joka oli kuitenkin luonnollisesti suurempi kuin edellisenä vuonna.🔥 Mä ainakin pärjään tuolla marginaalilla, lyödään tavoitteet nyt uudessa kvartaalissa sitten rikki!

Mitä on tulossa?


Kakkoskvartaalin ehdoton päätavoite on saada Videopäällikö palvelumalli mahdollisimman monen heimolaisen saataville! Vastaanotto on ollut loistava, joten odotukset vastaa sitten sitä. Tavoitteena on saada vähintään 10 uutta Videopäällikköä käynnistettyä ennen kesäkuun viimeistä. Tästä on täytetty kirjoitushetkellä jo 20 %, joten tahti on hyvä!

Myyntitavoitteet ovat myös kovat. Viime vuoden megakuukaudet touko- ja kesäkuu (81 000 € ja 64 000 € myyntiä) asettuvat tälle ajanjaksolle, ja koska muuten ympäri vuoden pyritään parempaan kuin viime vuonna, tavoite tässä kvartaalissa on päästä vähintään samoihin lukemiin kun viime vuonna. 🔥 Sitten kelpaakin ottaa hetki huilia ja jatkaa rokkia kohti toista vuoden puolikasta!

Tsemppiä sulle keväseen ja muista käydä kurkkaan Videopäällikkö, jos ei ole vielä tuttu! 😎

Eetu Kamppuri, toimitusjohtaja, Heimo Films Oy

Veeti Marjamäestä tuli Heimo Filmsin uusi tuotantojohtaja.
Lue lisää
blogi_vuosikatsaus
Lue lisää
Vastuullisuus-cover
Lue lisää