Skip to content Skip to sidebar Skip to footer

Heimon ensimmäinen työharjoittelu tulee päätökseensä – Kiitos Mikko!

Heimo Filmsin historian ensimmäisenä harjoittelijana kevään ja kesän ajan ollut Mikko on meillä hommissa viimeistä viikkoa, joten pyysimme Mikkoa kertomaan harjoittelustaan myös täällä blogin puolella.

Jos joku ei vielä tiedä niin olen Mikko a.k.a Miseliini, Heimo Filmsin ensimmäinen ja tällä hetkellä legendaarisin harjoittelija. Olen tradenomiopiskelija Satakunnan ammattikorkeakoulusta ja viimeiset kouluhommat tulin tekemään kotikaupunkiin Tampereelle. Tampereelle myös tämän harjoittelun jälkeen jään, sillä Pori oli vain yksi elämänvaiheista. Jos jotain pientä faktaa pitäisi itsestäni vielä kertoa niin olen vähäsanainen ja huumorintajua löytyy. Ilman huumorintajua tässä porukassa ei pärjää.

Harjoitteluni Heimolla alkoi jo helmikuussa, vaikka virallisesti hommat alkoivat maaliskuun alussa. Ennen virallista aloitusta pääsin tutustumaan tarkemmin yrityksen toimintamalleihin ja myös virallinen saunakaste tehtiin ennen aloitusta. Harjoittelun oli tarkoitus päättyä jo juhannuksena mutta koronan takia päätettiin jatkaa tänne elokuun loppuun asti. Sehän ei ole haitannut yhtään, kun työaikaa on voinut sopia omien menojen mukaan.

Heimolle päädyin harjoitteluun hyvin erilaisella tavalla kuin yleensä harjoitteluun haetaan. Heimopäällikön kanssa asutaan samassa rapussa ja ensiksi parkkipaikalla keskustelimme opiskeluista. Tästä keskustelu siirtyi hississä harjoitteluun ja Jani mainitsi, että heillä saattaisi olla jotain hommaa millä saisin harjoittelun tehtyä. Tämän jälkeen sovittiin tapaaminen toimistolla ja sillä tiellä tässä vielä hetki ollaan.

Heimolle päätin tulla harjoitteluun koska työtehtävät kuulostivat mieluisalta ja uskoin, että ne antaisivat omaan työskentelyyn uusia näkökulmia ja oppeja. Tämän lisäksi toimistolla huokui hyvä fiilis ja yrityksen arvot sekä toimintatavat vaikuttivat omaan tyyliin sopivalta. 

Tästä syystä harjoittelussa on ollut erittäin mieluisaa ja myös hauskaa. 

Harjoitteluni aikana pääsin toimimaan paljon erilaisissa työtehtävissä. Leikkisästi jo heti ensimmäisinä päivinä ylenin pelkästä harjoittelijasta jo johdon assistentiksi. Työtehtäviin on kuulunut myyntiä, markkinointia, kuvauksien assarointia, editointia ja jottei koko päivää mene tämän tekstin lukemiseen niin myös paljon pienempiä työtehtäviä tuli tehtyä. On ollut myös hienoa olla kehittämässä uutta mahtavaa palvelua nimeltä Videokuvaajat.fi! Harjoittelun aikana olen myös päässyt toteuttamaan omia ideoita ja näille ideoille on myös annettu mahdollisuus.

Heimolaiset ovat alusta alkaen olleet aivan mahtavaa sakkia. Jokaisesta on tullut erittäin läheisiä kavereita, joille voi avautua mistä tahansa asioista. Tämä on ollut myös iso osa viihtymistä toimistolla ja sen ulkopuolella. 

Harjoittelu antoi kaikkiaan paljon erilaisia oppeja tulevaisuudelle. Tästä iso kiitos koko Heimon porukalle. Kiitokset myös niille kenen kanssa olen nähnyt ja keskustellut tämän kahdeksan kuukauden aikana.

Mikko Heiska

Heimon porukka haluaa kiittää Mikkoa kuluneista kuukausista ja toivottaa kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin, mihin tie sitten viekään! Hyvä Mikko, on se päällikkö!

Mitä tunteita postaus herätti?
0Hyödyllinen0Opin uutta0Pettymys5Hauska0Hämmentynyt

Lisää kommentti