Joulukuun aikana haluamme muistella blogin puolella Heimon vuotta 2021, joka oli yrityksen toinen toimintavuosi. Muistelut on jaettu neljään osaan kvartaaleittain, ja niitä julkaistaan kerran viikossa, aina jouluviikolle asti.
Tässä ensimmäisessä osassa käsittelemme ajanjaksoa tammikuu-maaliskuu 2021.
Lisäksi mukana on tällä kertaa myös jo tutuksi tullut Heimonuotiolla – kuukauden kuulumiset-blogi marraskuun osalta, lähdetään sillä liikkeelle!
Heimonuotiolla – marraskuu
Marraskuussa olikin tapahtumarikas ja vauhdikas kuukausi. Juhlallekin oli aihetta, sillä Heimon historian kokonaismyynti ylitti marraskuussa puolen miljoonan euron rajan. Kiitos tästä vielä kerran asiakkaillemme, jotka luottavat meihin videotarpeissaan!
Toinen juhlan paikka saatiin vielä kuun loppumetreillä, kun marraskuussa rikottiin yrityksen kuukausikohtainen liikevaihtoennätys. Hyvä kuukausi siis takana, tuotantoja on saatu valmiiksi kovalla tahdilla ja vastaavasti myös myyntipuolella uusia asiakkuuksia ja projekteja sovittua, myös ensi vuoden puolelle!
Katseita saatiin kohdistettua ensi vuoteen ja tulevaan myös sisäisissä toiminnoissa. Ensi vuoden budjetit saatiin käytännössä valmiiksi ja Jyrin syyniin, ja kaikki työntekijät pääsivät vuorollaan HeimoSparri-kehityskeskusteluihin, jotta työnteko Heimolla voi olla taas vähän mukavampaa ja motivoivampaa. Lisäksi on laitettu yhdessä aikaa ja resursseja Heimon asiakaskokemuksen kehittämiseksi polun eri vaiheissa, ja jatkossa pyritään palvelemaan asiakkaitamme vielä entistäkin paremmin. Hyvillä mielin siis joulukuuhun, kohti joululomia ja sen kautta myös ensi vuotta.
Vuosikertomus, 1. kvartaali
Heimon vuosi 2021 käynnistyi henkilöstöuutisilla. Loppuvuoden 2020 meillä harjoittelussa ollut Veeti otettiin valmistumisen jälkeen täysipäiväisesti taloon, minkä lisäksi uutena kaverina taloon tuli Racce, vuorostaan harjoitteluun. Kun vielä maaliskuussa saatiin Iiris mukaan toisena harjoittelijana, oli Heimo kasvanutkin jo 8-päiseksi!
Helmikuussa rikottiin siihenastinen myyntiennätys, yli 50 000 €, mutta muuten alkuvuoden aikana jäätiin jonkin verran taloudellisista tavoitteista. Tähän löytyi selkeät syyt:
- Edellisen vuoden joulukuussa myytiin ja laskutettiinkin sovitusti paljon tuotantoja, jotka toteutettiin vasta alkuvuodesta. Nämä sitoivat paljon tuotannon resursseja, jolloin mahdollisuutta uusien projektien tekoon ei ollut.
- Iso osa tehdyistä kaupoista oli suurempia kokonaisuuksia, jotka toteutettiin pitkin vuotta, ja myös laskutus oli sovittu hoidettavan jaksotetusti. Näin myynnit eivät pankkitilille heti realisoituneet.
Alkuvuodesta päivitettiin myös Heimon oma brändivideo, jotta myös uudet naamat saatiin mukaan, ja Racce ja Veeti itseasiassa olivatkin vastuussa videon käsikirjoituksesta, kuvauksesta ja editistä. Ja hyvähän siitä tuli, vai mitä mieltä?:
Kuvausten yhteydessä saatiin tietty viettää yhdessä aikaa heimomaisesti laavulla makkaraa paistellen ja kauniista talvisesta luonnosta nauttien.
Heimo lähti myös testaamaan podcastien maailmaan, kun Jani tuotti Spotifyyn Nuotiocast-podcastia. Toistaiseksi yrittäjien tarinoita kertonut podcast jäi seitsemän jakson mittaiseksi, mutta kuka tietää, ehkä jatkoa seuraa jossakin kohtaa!
Välillä jouduttiin toimimaan myös viime vuosina valitettavan tutuiksi tulleiden poikkeusolojen vallitessa, mikä tarkoitti meillä mm. sitä, ettei toimistolle otettu vieraita vastaan ja itsekin linjattiin, että max. 6 hlö sai olla lähityössä kerrallaan, mutta tästäkin selvittiin melko kivuttomasti. Ja olihan se sitten hienoa, kun päästiin kaikki taas yhdessä toimistolle ja tapaamaan myös asiakkaita naamatusten!
Vuosikertomus jatkuu jälleen ensi viikolla, tuolloin vuorossa huhti-toukokuun tapahtumat, eli keväisissä tunnelmissa ollaan. Tervetuloa mukaan silloinkin!