Facebook-videomarkkinointi 2021 – Onko järkee vai ei?

Facebookin suosio sosiaalisen median alustana on ollut viime vuosina laskussa kehittyneissä maissa, erityisesti nuorempien käyttäjien keskuudessa. Yhtiönä FB on kuitenkin kasvattanut mainosmyyntiään tasaisesti, ja vuodeksi 2021 myynnin ennustetaan nousevan 22,5 % peräti 95 miljardiin dollariin. Iso rooli on yhtiön omistamalla Instagramilla, mutta edelleen 71,5 % mainostuotoista tulee ”ydin-Facebookin” kautta.

Nuorten käyttäjien joukkopaon lisäksi negatiivista julkisuutta Facebookille on tuonut laajalle levinnyt ja toistuva uutisointi käyttäjien henkilöllisyydensuojaan liittyvistä väärinkäytöksistä ja ongelmista. Tästäkin huolimatta, Facebook on validi mainoskanava ja yritysten kannattaa pitää se edelleen osana markkinointisuunnitelmaansa myös vuonna 2021.

Syinä tähän ovat Facebookin äärimmäisen tarkat kohdistustyökalun, mittava tavoittavuus ja yksinkertaisesti aika. Trendit eivät muutu hetkessä, ja Facebook tekee kaikkensa pysyäkseen kilpailijoiden edellä mainonnassa.

Blogissa jaamme tällä kertaa viisi vinkkiä Facebook-markkinointiin ja erityisesti videoiden hyödyntämiseen palvelussa ensi vuoden ennusteiden perusteella.

1. Uudet mahdollisuudet

Erityisesti tarinoissa eli storyissä tapahtuvan mainonnan määrän on ennustettu räjähtävän sekä Facebookin että Instagramin puolella. Tarinat ovat suosittu sisällön muoto, joten tämä olikin vain ajan kysymys, erityisesti, kun mobiilikäyttäjien osuus kasvaa yhä edelleen.

Facebookin on ennakoitu tekevän ensi vuoden aikana myös ryhmissä mainostamisen vihdoin mahdolliseksi. Tämä helpottaa kohderyhmän tavoittamista olellisesti, jolloin jää enemmän resursseja ryhmään vetoavan sisällön, kuten kuvien ja videoiden, suunnitteluun ja toteutukseen.

Facebook on edelleen vuonna 2021 ykköskanava digitaaliselle videomainonnalle.

2. Call-to-action

Videoihin ja videomainoksiin kannattaa on suotavaa lisätä call-to-action, siinä ei ole mitään uutta. Näin markkinointitoimenpiteillä saadaan rohkaistua videon katsoja toimimaan, jättämään tietonsa, ostamaan, lataamaan oppaan, tykkäämään…

Uusi tieto monelle sen sijaan on se, että kaikista tehokkaimpia ovat Call-to-actionit, jotka on sijoitettu keskellä videota, ei alkuun tai loppuun.

3. Live tarjoaa vuorovaikutusta katsojien kanssa

Livevideo on myös Facebookissa kova sana. Iso syy tälle on vallitseva koronavirustilanne, joka on tuonut webinaarit, videopuhelut ja muut digitaaliset livetilaisuudet osaksi lähes kaikkien arkea. Tämän lisäksi Facebook nostaa livevideoita korkeammalle uutissyötteessä, minkä lisäksi sen on mitattu tuottavan jopa 178 % korkeamman sitoutumisen julkaisuihin.

Live antaa mahdollisuuden välittömälle vuorovaikutukselle. Nykyisin Facebook Livejä on mahdollista toteuttaa myös ammattimaisemmin, kuin mies ja kännykkäkamera -tyyppisinä kokonaisuuksina.

4. Video hallitsee edelleen

Video on edelleen tehokkain sisältötyyppi Facebookissa, mistä huolimatta niitä tehdään edelleen verrattain vähän. Tämä lisää vielä entisestään sen tuomia etuja, suppeammasta massasta on helpompi erottua.

Videon sisältävien julkaisuiden orgaaninen näkyvyys on 135 % tehokkaampaa kuin kuvajulkaisujen, eikä suosio näytä laskemisen merkkejä, vaikka Facebookin oma videotyökalu ei olekaan haastanut Youtubea samaan tapaan, kuin yhtiön tavoitteena oli. Videota kulutetaan kuitenkin Facebookissakin hillittömät määrät.

Teknisten hyötyjen lisäksi video vahvistaa brändiviestiä eri tavalla kuin kuvat, koska se mahdollistaa vaikuttamisen niin paljon tehokkaammin, kuin pelkkä kuva. Ilmeet, eleet, grafiikat, äänet… Kaikki nämä yhdessä näkyvät ja kuuluvat jo lyhyessä ajassa jättäen ainakin jonkinlaisen jäljen katsojaan.

5. Muista myös profiili!

Brändiviestintään kun päästiin, korostamatta ei voi olla myöskään yritysprofiilin toimivuuden tärkeyttä. Tämäkään ei varsinaisesti tarkoita mitään uutta, mutta sen merkitys on edelleen iso. Jos postauksesi saa huomiota, klikkaa käyttäjä helposti profiiliin. Myös siellä on mahdollista hyödyntää videota esimerkiksi kansi- ja nykyään myös profiilikuvassa.

Profiilissa on nykyisin mahdollista myydä suoraan tuotteita, mikä on erityisesti B2C-bisneksessä oleville yrityksille hyvä ominaisuus. Profiilissa näkyviä nappuloita ja painikkeita pystyy muokkaamaan niin, että sivulla näkyvät juuri sinun yritystäsi parhaiten palvelevat painikkeet.

Lähteet:

Financesonline, https://financesonline.com/facebook-trends/

Emarketet, https://www.emarketer.com/content/facebook-advertising-in-2021

xr:d:DAFs_4jFmos:45,j:8857877466473921661,t:24032615
Lue lisää
B2B-markkinointi orgaanisessa somessa
Lue lisää
Videot & SEO – videoiden hakukoneoptimoinnin ABC
Lue lisää